maanantai 19. heinäkuuta 2010

Uusi ruohonleikkurini - My new lawn mover


Merkki: kääpiöluppa
Malli: Pilvi
Ikä: 3 v.
Teho: 1-2 m2/pv
Polttoaine: lähinnä apilat ja voikukan lehdet
Muut toiminnot: kuoppien kaivuu, valitsee automaattisesti niin leikkuu- kuin kaivuupaikat.
Tärkein tehtävä: olla söpö!
Lätyn mielestä paras paikka kuumalla ilmalla on vanha telkän pönttö.

I´m sorry, You can´t have as cute lawn movers as I have!

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Hapsutunika

Kesälomalainen löysi mökin kätköistä vanhan tunikani, joka on matkamuisto 21 vuoden takaa ja halusi pukea sen päällensä. Minua vähän pelotti, miten vanhalle rakkaalle vaatteelle käy lomalaisen kolutessa metsiä ja kallioita, joten lupasin ommella hänelle ihan oman version (kun malli oli niin helppo).

Varastoista löytyi metrikaupalla pinkkiä polyamidi-lycratrikoota, joka tuntui juuri sopivalta tarkotukseen. Tunikan valmistuttua huomasin kuitenkin, että hapsut eivät käperry samalla tavoin kuin puuvillassa. Vaikka niitä kuinka olisi venyttänyt, ne vain pysyivät kuosissaan. Vaate oli mieleinen ja pääsi heti käyttöön. Olen havainnut, että myös Hello Kitty-merkin ompelu vaatteeseen kuin vaatteeseen nostaa sen arvoa kummasti..
Tätä vaikeammat käsityöt (yli neljä saumaa) eivät vain tunnu valmistuvan, onneksi sain luvan ottaa kuvan toisen tekemistä töistä:
Eikö olekin kaunis peitto!
Sitten jotain vähemmän kaunista rannassa, lapset löysivät käärmeen! En ole aikaisemmin nähnyt siellä yhtään käärmettä, tämäkin näytti aika liikkumattomalta ja kummipoika väitti, että se oli kuollut. En ole varma, en halunnut tehdä lähempää tuttavuutta sen kanssa..

Lopuksi vielä kauniita kukkia, jottei yöunet mene.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Ja kuvat


Ystävällisen henkilön neuvosta päätin tutustua tietokoneeseeni hieman tarkemmin ja kas, löysin siitä kolon, johon sain tungettua kameran muistikortin. Niinpä enää ei tarvi syyllisiä etsiä, kun rikkoutunut kaapeli ei haittaa. Tässä muutama kesäinen kuva.
Lämpöistä loman jatkoa!
Posted by Picasa

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Kesäkuu loppuu, kesä ei - End of June, not the summer

Ajattelin, että nyt on viimeinen mahdollisuus kirjoittaa blogiin jotain kesäkuussa ja laittaa kesäisiä kuvia, mutta joku meillä asuva tuntematon henkilö on tuhonnut kaapelin pään niin, ettei kameraa saanut yhdistettyä koneeseen.. grrrhmp!! Niinpä voitte kuvitella kukkia, vettä, kiviä ja keskeneräisiä käsitöitä. Niin, tai katsella niitä samoja aiheita aiemmista jutuistani..
It´s last chance to write to blog something in June. I thought I`ll put some photos about flowers, stones, water ja unfinished needleworks but someone unknown person, who lives with us, has distroid the cabel and I cannot connect camera to the computer. So you can only imagine those pictures.. Or read my earlier posts..

maanantai 31. toukokuuta 2010

Hyvää huomenta! - Good morning!


Aloitettua on.. En vielä tiedä, tuleeko tästä hihatin vai hihat ja miehusta, jonkin sortin bolero kuitenkin, koska lankaa ei ole paljon.

There is started..


..mutta ei lopetettua. Kuka tekisi viimeistelyn? Toisen hihan pyöriön neulominen kesti noin pari kuukautta, toivon, että kesän tullen vauhti hiukan nopeutuisi.. Tämä on tuo sivupalkin "lämmintä talveksi"-neule, ei sitten valmistunut ainakaan viime talveksi. Tosin eilen, kun olimme maauimalassa, lämpömittari näytti 14 astetta, tällä olisi ollut käyttöä näin kesälläkin! Onneksi vesi oli lämpimämpää ja yllättävän paljon ihmisiä oli liikkeellä, emme olleetkaan ainoat kylmää säätä pelkäämättömät.

..but not finished. Who would make it ready?

lauantai 1. toukokuuta 2010

Vapun jälkeen


Kevätpipo on valmis ja vappuna kaunis kuvauskeli.

Malli: Suuri Käsityölehti 3/2010 virkattu lierihattu.
Lanka: Novita Puro batic, väri 892, 100 % akryyli, alimmaisen kukan reunassa kerros Tenneseetä.
Virkkuukoukku: 3,5
Muuta: Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen vaikkei se nyt niin lierihatulta näytä kuin lehden kuvassa huolimatta siitä että noudatin tarkasti ohjetta (paitsi kukkasen kohdalla). Voi olla, että käytössä reuna venahtaa.




Kuvattava kohde oli välillä turhan liikkuvaa sorttia..



..niinpä oli siirryttävä luontokuviin.





sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Huhtikuuta! - It´s April!


Kevät tulee hurjaa vauhtia vai onko se jo? Meillä kuljetaan yhä talvipipossa. Onneksi äidin tekemät pipot vielä kelpaavat, vaikka kouluissa viime talvena aikamoinen Svea-pipovillitys olikin. Niinpä sain hyvän syyn lähteä katsastamaan Prisman lankahyllyjä. Ensin ajattelin tehdä hatun Novitan ohuesta Ticotico-villalangasta, jossa puikko- ja koukkusuositus on 2.5 mm. Ehdin jo laittaa ostoskoriin koukun ja langan, kunnes tajusin langan olevan aivan liian karheaa päähineeksi. Sitten löysin toisen uutuuslangan, Purobatikin (akryylia), jossa oli ihan kivoja värejä. Ostokset tehtyäni tajusin, että mukaan oli tullut myös se virkkuukoukku, joka olisi liian ohut tähän lankaan.
Kotona aloittaessani pipoa, hain puikkopussistani 3.5 mm:n koukkua, huomasin, että siellä olikin jo kaksi 2.5 mm koukkua..

Langan oikea väri on huomattavasti lilampi mitä kuvassa.
Posted by Picasa

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Talven saldo
























Kansallispukukurssi on ohi tältä talvelta vaikka lunta on vielä maassa. Talven saldoksi tuli paita ja liivi. Omaksi yllätyksekseni ompelin kaiken käsin, eikä se edes ollut niin hidasta kuin aluksi kuvittelin. Vain paidan alakappaleen poimutuksen ja liivin selän körttien poimulangan ompelin koneella. Myös liivin silmut ja nyöri on tehty itse. Paita ulottuu polven alapuolelle, joten se toimii myös alushameena ..sitten kun se päällyshame on valmis. Olen tyytyväinen tulokseen, kurssi olisi saanut jatkua ainakin huhtikuun loppuun, eihän vielä kesälomat ala.


lauantai 13. maaliskuuta 2010

Liivi etenee - I´m sewing the bodice

Sattumoisin löysin nettiin kirjoitetun Kalevalan. Täytyy tunnustaa, että Kalevalan tuntemukseni on hyvin heikkoa ellei olematonta. Luin siitä pätkän (onko pätkä nyt huono sana kansalliseepoksesta?), jossa kerrottiin Väinämöisen haaveilevan kalasta, hauesta, mutta ensin piti tehdä verkko, jolla saalis saataisiin. Runossa kerrottiin verkon valmistus alusta alkaen, ensin tarvittiin liinapelto, sitten kuvailtiin miten kypsät pellavat korjattiin ja käsiteltiin langaksi asti. Sen jälkeen päästiin kutomaan kalaverkkoa. En ole ennen tullut ajatelleeksi, että verkot ennen nailonia ja ennen puuvillaa olivat nekin pellavaa! Isäni, joka oli kalastaja, vielä muistaa puuvillaiset verkot, tosin en tiedä, kalastiko hän sellaisilla koskaan.

Milloin pellavasta muuten tuli pellava? Ennen vanhaan on kai puhuttu vallan liinasta ja ruotsin lin, englannin linen lienevät samaa alkuperää. Liinavaate-sanakin viittaa niissä alkujaan käytettyyn materiaaliin ennen puuvillan ehtimistä näille leveysasteille.






















Melkein tunsin kaskisavun nenässäni lukiessani kertomusta ja jotenkin siitä virisi taas innostus kansallispuvun tekoonkin. Tänä keväänä on kurssia jäljellä enää kaksi kertaa, joten kauheasti ei enää ehdi tehdä, mutta yritän saada liivin valmiiksi. Essua osaan tehdä kesän aikana kotona ilman ohjaustakin, loput osat jäävät ensi talven tavoitteeksi.
Mutta tässä vaiheessa liivi alkaa jo näyttää ihan liiviltä! Olen ommellut käsin vuorin luonnonvärisestä pellavasta ja päällisen aiemmin tilaamastani villakankaasta, nyt on vuorossa niiden yhdistäminen. Hankalin kohta on takakappaleen körttien ompelu. Olisi kiva, että ne valmiina olisivat pyöreän muotoiset, helposti tulee kulmikkuutta.






Pupumme Lätty istuu kangaskasan päällä. Se on huomannut, ettei niistä kuitenkaan kukaan mitään ompele, pyörivät vain nurkissa..

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Huudettua



Eilen löysin postilaatikosta Bo Lönnquistin kirjan Kansanpuku ja kansallispuku (v. 1979). Se oli tarjolla 3,5o euron hintaan huuto.netissä, joten tartuin syöttiin. Minullahan ei ole vielä tarpeeksi erilaisia pukuhistoriaa käsitteleviä teoksia.. Kirjan alkuosassa on aika kattavasti yleistä suomalaisen vaatetuksen historiaa, loppupuolella esitellään muutamia kansallispukuja ja niiden, lähinnä kankaiden kutomisohjeet. Kaavoja ei löydy. Vas. yläkulman Helmi Vuorelman lasten kansallispukukuva (klikkaa isommaksi) on huvittava, 70-luvulle tyypillisiä, niin lyhyitä hameita! Ja kun ajattelee, miten pian ne käyvät lyhyiksi, ei kai kukaan hommannut lapselleen noin lyhyttä pukua (vaikka sitten olisikin käänteessä varaa). Myös antrealaiset valkoiset kirkkokäsineet tupsuineen ovat hauskat. Mielenkiintoinen kirja.
Posted by Picasa

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Ihmisen tie

rykelmä hoitajia synnytyssalissa
rykelmä lapsia tarhassa
rykelmä oppilaita hiihtokisoissa
rykelmä työkavereita kahvipöydässä
rykelmä hoitajia vanhainkodissa
rykelmä omaisia haudalla

ihmisen tie
rykelmästä rykelmään

yksin


Diina

Runotorstain aihe rykelmä. Kamala sana, enkä aikonut osallistua, mutta tuollaisia lauseita kirjoutui paperille..

torstai 18. helmikuuta 2010

Tarpeeksi pieni

Äkkiä mahasta pois
jospa maailmassa hauskempaa ois.
Voi, täällä kaikki niin suurta on
vaippakin suunnaton!
Ihmetystä, kummastusta
päivänvalon tutkimista.

Eikä aikuiset tietää voi
mikä ruohonkorren takana soi
siellä leppäkertun laulun nähdä voit
ja heinäsirkan säestyksen koit.

Silittää saat kastemadon selkää
sammakkoakaan et sä pelkää
kärpäsen tahtoisit kotiisi ottaa
tulitikkurasiaan asunnon laittaa.


Täällä jättiläisten maassa
moni aikaa haaskaa
kunpa tarttua vois
pienoiseen käteen
silmissään nähdä sais
auringon säteen.

Diina

Runotorstain haaste oli kirjoittaa keskosiin tai keskosuuteen liittyviä runoja. Runoni taitaa kuitenkin sopia enemmän peruslapsuuteen.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Pitkä odotus

Tyttäreni muistutti minua Disneyn Lumottu DVD:stä, jonka olen ajat sitten varannut kirjastosta. Koska se mahtaa tulla? Lupasin mennä kysymään asiaa sillä aikaa, kun hän on kuoroharjoituksissa. Selvisi, että varaus on tehty joulukuussa 2008 ja se on edelleen voimassa, olen jonossa kolmantena. Selvisi myös, että kirjastossa ei ole kyseistä DVD:tä! Se on tilattu, mutta jostain syystä ei ole tullut koskaan perille. Miten on mahdollista varata kirjastosta aineistoa, jota siellä ei ole? Lumottua? Kirjastonhoitaja lupasi selvitellä asiaa ja hämmästeli kärsivällisyyttäni odotuksen suhteen. Mutta entä ne kaksi varaajaa ennen minua, hehän ovat olleet vielä kärsivällisempiä. Tai sitten heille on käynyt niin kuin minulle, ovat unohtaneet koko jutun.
Alunperinhän meidän piti mennä katsomaan elokuva teatteriin, mutta se oli k-7 ja tyttö oli silloin kuuden enkä viitsinyt kokeilla onnea. Onpa tässä aika vierähtänyt.. sen saisi kaupastakin varmaan jo aika edullisesti, mutta periaatteessa!
***
Niin, käsityörintamalla ei mitään uutta. Kansallispuvun liivi on työn alla, mutta edistyy tuskastuttavan hitaasti, tummansininen kangas on pimeää ommeltavaa käsin. Syksyllä aloittamastani neuletakista puuttuu oikeastaan vain puolen hihaa ja tietysti kauheasti viimeisteltävää, mutta se ei innosta. Helma rullautuu ikävästi johtuen vain kahdesta ainaoikein kerroksesta. Mitä siihen voisi keksiä avuksi?

perjantai 12. helmikuuta 2010

Ystävyyden polulla

Jos elämä on polku,
on ilo
että polkumme hetken matkaa
kulkivat rinnakkain
samaan suuntaan

kulkivat hetken,
jättäen jäljen
potkien kiviä pois
tallaten polkua tasaisemmaksi astua.

Jos ystävyys on polku,
toivon
että polkumme taas kohtaavat
jos ei nyt
niin viimeistään siellä
missä polku päättyy.

Diina

Runotorstain aiheista valitsin: Runo ystävälle. Minulla oli monta variaatiota, mutta tähän päädyin..

Hyvää ystävänpäivää!

torstai 4. helmikuuta 2010

Päästä varpaisiin



Sukat

Ohje: Ihan perussukan ohje Novita syksy 2009
Lanka: Novita Nalle kukkaketo, sävy ruusu
Puikot: bambusukkapuikot nr 3
Muuta: ohjeessa oli koko 30, nämä sopii ainakin kokoon 34 asti..ehkä puikkokoko olisi voinut olla 2,5.. Nämä ovat ensimmäiset blogini aikana valmistuneet sukat eli aika harvoin sukkia tulee tehtyä.

Vadelmapipo luistelukypärän alle

Malli: Muotoutui työn edetessä välillä päähän sovittaen, välillä purkaen..
Lanka: Novita Anni (40% villa, 35% akryyli, 25% polyamidi) alle 100 g. lisäksi vähän vihreää lehdiksi.
Virkkuukoukku: 3,5
Muuta: Aloitin tämän varmaan jo syyskuussa, tarkoitus oli tehdä pyöräilykypärän alle mahtuva pipo ilman mitään ulokkeita. No, pyöräilykausi meni ohi ja virkkuu jäi unohduksiin, kunnes luistelukausi tuli ja sama ongelma: kaikissa päähineissä joku tupsu tai ne olivat muuten vaan liian isoja kypärän alle. Käyttäjä toivoi piposta vadelmaa, joten virkkasin ja ompelin päälle muutaman lehden. En oikein muista, millainen lehti vadelmassa on, nuo taitavat olla kaiki erilaisia, jospa niistä joku osuisi lähelle oikeaa..
Nyt on pipo valmis ja luistelukauttakin vielä jäljellä!

torstai 28. tammikuuta 2010

Se on villasukka - It`s a wool sock

On kylmä ja lunta tuiskuttaa. Talven keskellä aloin neulomaan Novitan tämän kevään uutuuslangasta (huom. olen kerrankin ajassa mukana!) Nalle kukkaketo, sävy ruusu, tytölle sukkia huomattuani yllättävän monen sukan olevan pyykkikorissa. Nyt puutuu enää sen pari!

Mainostaisin myös Ylen dokumenttisarjaa Verta, hikeä ja T-paitoja, joka tulee keskiviikkoisin. Areenassa on nähtävissä kaksi ensimmäistä jaksoa. Kannattaa katsoa, miten Intiassa valmistetaan vaatteita, joita me ostamme. Tosin ohjelman näkökulma on hiukan hassu; englantilaiset nuoret laitetaan ompelemaan vaatteita teollisesti, vaikkei heillä ole juurikaan kokemusta ompelusta ennestään. Koneista ei sarjassa kerrota, mutta näkemäni perusteella, ainakin ensimmäisen jakson tehtaassa oli todella hyvät koneet ja laitteet, tuskin olen Suomessakaan paremmilla ommellut. Ja miten siisti se oli! Montakohan päivää tehdasta oli puunattu kuvauksia varten? Ei ne olot, mutta se ompelijan palkka, alle kaksi euroa päivä tai 20 senttiä per vaate. Suhteutettuna siihen, mitä me maksamme vaatteesta täällä, joku vie välistä paljon...

lauantai 16. tammikuuta 2010

Purobaskeri


Malli: Novita syksy 2009
Lanka: Novita Puro, sävy kanervikko, vajaa 100 g. = 2 kerää
Puikot: nro 4 pyöröt 40 cm (suositus 5-6)
Muuta: Novitan uutuuslanka oli aika houkutteleva, joten sitä oli pakko kokeilla. Kuvittelin, että kanervan sävyssä on minulle sopivat värit, mutta tuo vihreä raita heti alussa on kauhea. Yritin vähentää vihreää kerimällä toisen kerän alusta yhden raidan verran pois (näkyy kuvassa leveämpänä punaisena), mutta ei se pelasta pipoa. Niinpä se päätyi tytön päähän ja on ollut ahkerassa käytössä koko päivän. Sisällä.
Lanka on huopuvaa, joten voisin koittaa saada siitä sopivamman kokoisen - tai sitten pilata sen lopullisesti..

Uusi yritys. Löysin varastoista kerän Novitan vanhaa Hippy-lankaa. Resorin tein jäljelle jääneestä Purosta, kun arvelin ettei Hippy riitä. Katsotaan, mitä tästä tulee!

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Siilivanttuut


Olipa kerran siili,
pikkuinen ja fiini.
Lapaseksi aikoi,
kaverinpa taikoi!

Ohje: täältä. Ohjeessa koko on naisten, joten silmukoita loin 34 ja peukaloon otin 14 s. koululaisen kokoon.
Lanka: v.pun 7-veljestä ja "piikit" Halpahallin Onni, molempia vajaa kerä.
Puikot: 3.5 sukkapuikot, tosin vantus neulotaan tasona kärkikavennuksiin asti piikkien vuoksi, joten alussa voisi käyttää pitkiä puikkoja.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Liivikokeilu - Bodice testing


Tein kansallispuvun liivin kaavalla kokeiluversion. Puuvillasametti ei ollut ehkä viisas valinta, koska se on haasteellisempi kangas enkä malttanut keskittyä kädenjälkeen, kun oli kiire saada valmista.. Vuoriksi laitoin pellavaa niin kuin oikeaankin liiviin tulee. Juu, ompelin ihan koneella. Tätäkin voisi periaatteessa jossakin käyttää. Tykkään mallista.

Alla on paidan tekele. Kaulus ja toinen hihansuu on valmis. Hapsuissa on aikamoinen työ. Aliset puuttuu.


Ja takaa. Helmaviiva nousee hieman keskitakaa kohti. Älä katso työn jälkeä..

perjantai 1. tammikuuta 2010

Uusi vuosi - The New Year

Uusi vuosi ja valkea pohja! Ja uudet ajatukset! Vai sittenkin ikivanhat?

Kuvassa on Keski-Suomen kansallispuvun liivikangas. Se tuli postilaatikooni viime maanantaina ja olen siitä asti sitä ihaillut. Tummansinistä florettia, 100 % villakangas, kuosiin kudottuja kukkia..Nyt en millään malttaisi ommella paitaa valmiiksi, mutta täytyy tehdä järjestyksessä, muuten työt jää roikkumaan. Olisi pitänyt tehdä uuden vuoden lupaus, että saisin kaikki viime ja edellisinä vuosina aloitetut hommat päätökseen.

This blue dark cloth is for the bodice of my national dress. I can´t wait to start sewing it..

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Joulu meni, tontut jäi.


Tokaluokkalainen askarteli ennen joulua. Päät ja hiippalakit Tiimarista, vartalot ..vessasta.

tiistai 29. joulukuuta 2009

Haaste! Kirjoittajan helmi

Sain haastellisen haasteen Railatertulta, kiitos! Yritän nyt vastata siihen..


Tässä ovat ohjeet:



1. Haaste sai alkunsa Satakielen sanoin -blogista.


Kerro kuka sinut haastoi.
-siis Railaterttu

2. Kirjaa ohjeet ja liitä tunnustuskuva blogiisi.


3. Valikoi kirjoituksiesi joukosta onnistunut teksti, josta olet syystäkin ylpeä. Teksti voi olla esim. runo, novelli tai katkelma romaanista.
-hmm, en ole kauheasti kirjoitellut, mutta mieleen tuli kirjoitelma vuosien takaa.

4. Luonnehdi valitsemaasi tekstiä yleisluontoisesti (haiku, eläinsatu, dialogi, maisemakuvaus jne.).
-novelli, joka syntyi erään valokuvan innoittamana.

5. Listaa ainakin viisi tekijää, jotka tekevät tekstistä onnistuneen.
-tarina perustuu tositapahtumiin
-tosin kuvaukseni henkilöistä on aika subjektiivinen, mutta yksityiskohtainen
-se on omakohtainen
-se ei ole unohtunut
-kertomuksessa on selkeä alku ja loppu.

6. Lähetä haaste kommentin muodossa niin monelle kirjoittajaystävällesi kuin itse haluat.
-Sinä, joka luet tätä, ota haaste vastaan! Huom. arvioimaasi tekstiähän ei tarvi olla julkaistuna blogissasi tai muuallakaan. ja laitathan kommenttia, jos/kun olet vastannut haasteeseen.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Jouluiloa!



Tuuli on marmoroinut lumihiutaleita mustaan asfalttiin.
Ohiajavat autot muodostavat jokainen uuden kuvionsa tien pintaan.


Minulla kartta kadoksissa.
Joulukalenterini on hukkunut tekemättömien töiden virtaan.
Luukut jääneet avaamatta.
Miten löytäisin tien Betlehemiin?
Taidan olla pari tuhatta vuotta myöhässä..
Tähtikään ei enää tuiki.


Mutta onneksi joulun sanoma
on siinä ajassa ehtinyt tänne!
Ei tarvisekaan lähteä mihinkään.
Voin viettää Jeesuksen synttäreitä täällä etänä,
kietoutuneena valkoiseen lumivaippaan,
sytyttää kynttilän
ja muistella heitä
jotka ovat jo päässeet paikan päälle
juhlimaan
hohtavan valkeissa pellavapuvuissa.

Diina

"Sillä lapsi on meille syntynyt,
poika on meille annettu,
jonka hartioilla on herraus,
ja hänen nimensä on:
Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala,
Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas."
Jes. 9:5

maanantai 21. joulukuuta 2009

Vuoden lyhyin päivä - The shortest day of the year


Klo 12.00. Huomenna aurinko kiipeää jo hiukan korkeammalle.
Cl. 12.00. Tomorrow the sun is little higher.

Oikeasti piti aloittaa joulusiivousta..
In fact I was going to start cleaning for Christmas..
Posted by Picasa

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

8 yötä jouluun - 8 nights till Christmas


Malli: Novita talvi 2008
Lanka: Rowan silky tweed 80 % lampaanvillaa, 20 % silkkiä noin 60 gr.
Puikot: 4 pyöröt (langan suositus on 5)
Muuta: Pitkästä aikaa tuli jotain valmista. Alkuperäinen ajatus oli neuloa myös yhteensopiva huivi, mutta se jäänee ensi vuoden puolelle. Baskeri on vaikea kuvattava, onneksi nalle suostui kiltisti malliksi. Onkohan sekin kuullut, että tonttuja on liikkeellä - tai jopa nähnyt?

perjantai 4. joulukuuta 2009

Hyvää itsenäisyyspäivää!




Mummun villasukat olivat taatusti
suomenlampaan villaa.
Mummun, joka muisti kapina-ajan.
Niin kai äidinkin,
ainakin lapsena,
kun luki kirjeitä sieltä jostakin.
Mistä mahtoi tulla
villa minun sukkiini,
kun vanhoja tarinoita kuuntelin?
Lienevätkö edes villaa
tämän päivän koululaisen sukat,
kun lukee historian tunnilla
tuntemattomasta sodasta?

Diina


Runo- ja valokuvatorstain haaste: "sininen ja valkoinen"

Hih, jatkan kerien kuvaamista, kun eilen alkuun pääsin..

torstai 3. joulukuuta 2009

Joulun odotusta


Huomasin, että marraskuussa ei blogiini tullut yhtään kuvaa. No ei ollut kuvattavaakaan. Mutta ainahan voi kuvata lankaa, jos ei ole ehtinyt kutoa siitä mitään.. Tämä lanka saapui meille ihan lankakaupasta, koska Anttilassa aiemmin katsomani lanka oli ehtinyt loppua johtuen liian pitkästä jahkailustani. Vasta kotona tajusin, että lanka onkin vyyhdeissä ja koska vakituinen vyyhdinpitäjäni on tulevan neulelahjan saaja, en voi käyttää häntä apunani. Nyt täytyisi päättää, luotanko johonkin perheenjäseneen vai tuolin nojaan.

Sitä pohdiskellessa.. kiiretöntä adventin aikaa!

perjantai 27. marraskuuta 2009

Jotta en unohtaisi

Jotta en unohtaisi
talletan tarpeettomat tavarat
silitän sanasi sieluuni
piirrän kasvosi sydämeeni
kutsun kohtauspaikalle kultaiselle kadulle
kirjoitan sen ajatusteni kalenteriin
aina uudelleen
jotta en unohtaisi.

Diina

Runotorstain aiheena "Jotta en unohtaisi"

lauantai 7. marraskuuta 2009

Sininen nalle

Kuu kutoo avaruuden sinistä lankaa.
Puikkojen suihkina tänne asti kantaa.
Oikein nurin, oikein nurin,
hiljalleen kasvaa kudin.

Kuu kurkkaa pilviverhon takaa,
kohta on aika yöhön valoa jakaa.
Moni puikkojen kilinän kuuli,
mutta vain tähtien tuikkeeksi luuli.

Kuu kömpii aamulla tähtipeiton alle.
Valmis on sininen nalle!
Nukkumatilleko sen antaisi
joka sitten sen jollekin lapselle kantaisi?

Diina

Runotorstain aihe oli "kuu".

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

50 yötä jouluun - 50 nights till Christmas

Lueskelin tässä yhtenä päivänä Tiimarin jouluaskartelulehtistä. Siinä oli kivoja joulukalenteri-ideoita tulitikkurasioista toteutettuna. Aloin miettiä, mistä nykyihminen yhtäkkiä löytää 24 tulitikkurasiaa, kun uuneja ei enää juuri ole, saunat lämpeävät olkiluotolaisella ja kynttilät voi sytyttää niitä varten tarkoitetuilla sytyttimillä. Sitten huomasin, ettei tämä olekaan ongelma: Tiimari myy tyhjiä tulitikkurasioita kymmenen kappaleen paketeissa ja kolme pakettia saa vitosella! Sen olinkin jo kauan tiennyt, että jäätelötikkuja saa ilman jäätelöä askartelukaupoista. Jään odottamaan, milloin tyhjät wc-paperirullat tulevat myyntiin..