Näytetään tekstit, joissa on tunniste mekko - dress. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mekko - dress. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Mekko ja toinen mekko - The Dress and Another Dress

Follow my blog with Bloglovin
Vinoon langansuuntaan leikattu kellotettu helma laskeutuu kauniisti ja tasaisemmin kuin jos langansuunta on keskiedessä suora.
(Kuva Katrin Ompelimo, Pori)
 Meillä on pihassa kaunis vaahtera. Syksyllä se on erityisen kaunis punaisine ja keltaisine lehtineen. Ainut huono puoli on, että ne lehdet irtoavat syksyn kääntyessä talveksi ja silloin haravoitavaa on paljon. Tänä vuonna ajattelin vähentää haravoinnin tarvetta ainakin prosentilla, kun halusin kokeilla, millainen mekko syntyisi vaahteran lehdistä. Ompelin ensin alusmekon, jonka päälle ajattelin lehdet ommella. Valitsin syksyn värimaailmaan (ja vaahteranlehtiin) sopivan sinapinkeltaisen ruutukankaan, aito retrokangas paksua puuvillaa. Kun sain mekon valmiiksi, tajusin, etten raaskikaan peittää sitä lehdillä, se oli kaunis sellaisenaan! Niinpä minun piti ommella toinen alusmekko...

 Vaahteranlehtiä kottikärryjen sijaan pyykkikoriin.

Vaahtera.

 Ompelen lehtiä kerros kerrokselta mekon helmaan. Tässä olisi ollut hyvä tosi piiitkäkaulainen ompelukone. Kaikki lehdet eivät olleet enää ihan laadukkaita, mutta huonommat peittyivät parempien alle antamaan volyymia.

 Pääntie. Pienemmät lehdet liimasin päällimmäisiksi, näin ompeleet jäivät piiloon.

Katrin Ompelimo, Pori
.
Katrin Ompelimo Pori vaahteramekko 
Valmis mekko. Kun sain mekon valmiiksi, oli jo niin pimeää, etten voinut ottaa kuvia ulkona. 
Ehkä kertakäyttöinen, mutta ekologinen siitä huolimatta.

Ps. Toivottavasti kukaan ei hermostunut toistuviin Katrin Ompelimo-teksteihin. Testailen googlenäkyvyyden saavuttamista. Olo on kuin neulanetsijällä heinäsuovassa ;)
Liityin vihdoin myös Bloglovin´ -listalle. Voit seurata minua siellä! Blogilistahan, jossa olin aiemmin, lopetti toimintansa.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Pupu ja mekko - The bunny and the dress

 Meillä on jänis. Poikanen. Se asuu tontillamme. Näin sen ensimmäisen kerran, kun menin (meinasin mennä) istuttamaan orvokkeja aiempien pupujemme haudalle, joka sijaitsee talomme takana olevassa männikössä. Pupu oli aivan laattakivien vieressä, sen suojaväri oli niin täydellinen, etten huomannut sitä kuin vähän ennen, kuin aioin ottaa lapion ja alkaa töihin. Se ei liikahtanutkaan. Jos olisin hindu, en tiedä, mitä ajatuksia päähäni olisi pälkähtänyt... Päätin siirtää kukkien istuttamisen toiseen aikaan ja poistuin paikalta napattuani valokuvan (aina kannattaa kulkea kännykkä taskussa).


We have a hare. A little one. He lives in our yard. I saw him at first time when I was going to plant some flowers to our backyard...
 Toisen kerran törmäsin jäniksenpoikaseen katseltuani ikkunasta myöhään illalla. Näin sen pomppivan etupihassa ja ajattelin koittaa, jos vaikka saisin siitä vielä kuvan. Avasin ulko-oven ja pupu loikkasi rappusillemme ihan nenäni eteen. Taas se jähmettyi patsaaksi, ja sitten hetken päästä pötki takaisin ruohikolle tai minne oli menossakaan.

Se on niin söpö! Miten voisin suojella sitä? Onko se tavannut meidän Lätty-pupumme ja päätellyt, että tämä on hyvä paikka asustaa? Minne se menee talveksi? Onkohan kukaan kesyttänyt jänistä, paitsi Vatanescu Kyrön romaanissa (ja sekin taisi olla citykani, tai olisi ollut, jos olisi ollut oikea tarina). Lienee jänönen kuitenkin onnellisempi luonnossa, oli sen elämä sitten pitkä tai lyhyt. Pohdin, myös, mikä onkaan luonnossa elävien pupujen odotettavissa oleva elinikä. Mikä on niiden yleisin kuolinsyy, kettu vai ankara talvi?

Täydellinen suojaväri!

 Jotta blogini alkuperäinen idea käsitöistä ei vallan katoaisi, kerron vielä kanimekosta. Siitä on varmasti pari talvea aikaa, kun maalasin nämä kanit pellavakankaalle. Tarkoitus oli tehdä mekko tai tunika, mutta projekti jäi kesken...

 Nyt kangas osui taas käsiini ja päätin ommella sen valmiiksi. Ehkäpä jäniksen poikanen tulikin kertomaan minulle, että ompele se mekko valmiiksi! 


 On aina vaikea päättää, miten tekisin pääntien, helman ja taskujen suut. Pitkään mietin vihreää vinonauhaa, jota minulla olisi ollut varastossa, mutta jotenkin se alkoi tuntua liian voimakkaalta pellavan ja harmahtavien pupujen rinnalla. Päädyin lopulta koristeompeleeseen vihreällä langalla. Vihreä symboloi tässä nurmikkoa, jolla puput hyppelevät.
 Kaneja helmassa.
Koekäytän mekkoa ja katson, miten tekstiilivärit pysyvät pesussa. Ehkäpä joskus teen toisenkin...

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Juhlamekko

Mekko. Kukkia alla ja tylliä yllä. Rusetti takana. Hiukset krepattu ja kiiltävät kengät. Kevätjuhla!

torstai 3. heinäkuuta 2014

50-luvun tyyliin - Dress from the Fifties

Porissa oli toukokuun puolivälissä museoiden yö. Kävin parin tyttösen kanssa Satakunnan museossa iltasella. Siellä oli mm. Daamit ja plyymit -näyttely, jossa oli esillä naisten asusteita (käsineitä, irtokauluksia, hattuja, viuhkoja...) 1800-luvulta lähtien.

Alakerrassa pääsi tutustumaan museolle lahjoitettuihin vaatteisiin, jotka olivat museovieraiden soviteltavissa tapahtuman ajan. Rekeissä riippui valikoima naisten ja miesten vaatteita menneiltä vuosikymmeniltä. Tyttäreni innostui kokeilemaan yhtä 50-luvun mekkoa, johon ihastui niin, että se meni ommeltavien vaatteiden tilauslistalle. Sattumoisin kesäkuussa oli sopivasti syntymäpäiväjuhlat, joten tämä mekko ei joutunut odottamaan toteutumistaan montaa vuotta.

Tässä ensin kuvat museossa:

Kuvien laatu on kehno, valitan. Johtuu mm. museon valaistuksesta ja mallin paikallaanpysymättömyydestä. Mutta kyllä ennen vanhaan osattiin pukeutua! Oli käsineet, hatut ja päivänvarjot...


Ja sitten vielä kuva toisilla asusteilla :)

Tässä museopuvun kopio. Kuvissa näyttää yllättävän samanlaiselta, mutta jos laitettaisiin mekot vierekkäin, eron huomaisi heti. Kangasta oli tietysti mahdotonta löytää ihan samanlaista. Kävimme Eurokankaassa ja olimme jo lähdössä pois toivottomina, kun huomasimme turkoosin pitsimäisen verhokankaan. Retromekko on siis tehty verhokankaasta! Alla on ihonvärinen vuorikangas, kuten esikuvassakin.



Kaavapohja löytyi Burdan lehdestä 2-94 (eihän se ole kuin 20 vuotta vanha!) Leikkaussaumat olivat aikalailla kohdillaan, hihat muutin holkkihihoiksi esikuvan mukaan, pääntiestä tuli neliönmallinen ja edessä olevan napituksen jätin tietysti pois, koska taakse tuli vetoketju.





torstai 15. elokuuta 2013

Elokuu

Suurin syy blogin hiljaisuuteen ei ole se, etten ole tehnyt mitään käsitöitä. No, kesälomalla en muistaakseni koskenut ompelukoneeseen, paitsi ehkä korjasin jonkun pienen jutun. Pääsin hyvään alkuun kansallispuvun essu numero kakkosen ompelussa. Tosin ompelu lopahti siihen, kun en löytänyt kanttinauhaa sieltä, missä sen pitäisi olla (nauhalaatikossa), enkä myöskään sieltä, missä se olisi voinut olla (kansallispukutarvikekassissa) enkä mistään muualtakaan, vaikka tiedän sen jossain olevan. Pari kertaa suunnittelin meneväni ostamaan uutta kanttinauhaa, mutta tie ei vienyt keskustaan kertaakaan kesäloman! aikana ja taas marketista (josta sitä olisi varmaan myös ollut saatavilla) en koskaan muistanut sitä katsoa.

Kevään aikana ompelin tyttärelle kolme mekkoa. Suurin syy blogin hiljaisuuteen ei siis ole se, etten olisi tehnyt mitään. Suurin syy on se, etten saa niitä kuvatuksi. Ensimmäisestä mekosta on muutama kuva, joihin en ole kauhean tyytyväinen. Lisäksi ne sijaitsevat eri kansioissa (on otettu eri aikaan), joten on vaivalloista etsiä niitä. Toisestakin mekosta on muutama kuva, mutta silloin oli jäätävä ilma ja puhuttiin, että palataan asiaan kesällä. Ei palattu. Koskaan ei ollut sopiva aika. Ja itseasiassa, kolmannestakin mekosta, jonka tein häthätää kevätjuhliin edellisenä päivänä, on muutama kuva otettuna häthätää  kotipihassa ennen kevätjuhlien alkua. Tuttuun tyyliin oltiin jo melkein myöhässä, joten siihenkin kuvaukseen piti palata myöhemmin.

Tarkemmin ajateltuna suurin syy ei ole edes se, että en saa kuvatuksi, vaan se, etten ole tyytyväinen kuviin.
Nyt, kun katselen tätä kuvaa, huomaan myös kevään kylmyyden olleen yksi syy kuvaamattomuuteen. Mekon yläosa ei näy, koska kaupasta ostettu bolero peittää sen. Mutta otapa nyt noin kymmenessä asteessa kuvia ilman boleroa niin koululainen saa muutaman vapaapäivän koulusta flunssan merkeissä...

Mukavaa syksyn alkua!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Dress of November in summer forest (and meadow...)






So I sewed this dress last November when my daughter had birthday... Photos I had over half year later... it was too cold winter :-) The fabric is from old table cloth I found from flea market of friend!

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Kummitytön rippimekko

 Tästä kaikki alkoi. Kummitytön lähettämä piirros.


Rusetti.

Boleron vuori hameen kukkakangasta.

 Vuorin tukitikkaus, päällisen ja vuorin välissä tere samasta satiinikankaasta.


Valmis bolero.

 Rusetti paikoillaan.


Kukallisen puuvillakankaan päällä kimalteleva tylli, helmassa pitsiä.


Juhla.

torstai 30. huhtikuuta 2009

Vapputunnelmia - Feelings of the 1st of May


Tiilenpunainen lanka sopii hyvin bambupuikkojen väriin, nyt olisi aikaa neuloa. Edellisen työn ohjelehti lojuu vielä pöydällä, pupu yrittää pitää kurkun taimea ylhäällä keppien loppuessa kesken (huom; aina, kun etsit hiuslenkkejä, muista tarkistaa pehmolelujen korvat). Nyt olisi aikaa siivota. Väsyttää.

Brick-coloured yarn fits quite well with bamboo knitting pins, now I would have time to knit. Old knitting magazine lies on the table, the bunny is trying to keep cucumber up, I should clean up too. I´m tired.

Kuva on otettu nukkumaanmenoajan koittaessa, jolloin puku oli vasta sovituskunnossa. Malli on Disneyn keijuista, kuningatar Okariinan puku. Helman pitäisi olla sifonkia tai jotain muuta kevyempää materiaalia, mutta kun varastossa on metrikaupalla pinkkiä trikoota niin minkäs teet..

The picture is taken just before the sleeping-time so it´s not ready yet. The model is Queen Clarion´s dress from Disneys fairies.
Posted by Picasa
Koska aikaa naamiaispuvun ompeluun ei ollut paljon, otin pohjaksi vanhan trikoopuseron, jonka helman ja hihat leikkasin sopivaan mittaan. Kiinnitin siihen helman ja yläosaan ompelin lähinnä kullanvärisestä kankaasta muotoilemani lehden malliset tilkut. Kukkakuvioiden keskelle kiinnitin muutaman paljetin. Ja ehdin nukkumaan jo melkein puolilta öin..
Because I had so little time, I took an old shirt for the base and I sewed into it the flares and upper part I sewed few leaf-shaped quilts.
Ps. Ehdit vielä osallistumaan edellisen päivityksen kilpailuun!

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Pienen tytön mekko - Little girl´s dress


Tätä en ole itse tehnyt, vaan ystäväni ompeli sen avustuksellani. Mekko on pikkukukallista puuvillakangasta ja siinä on vihreä vuori liiviosassa. Samaa vihreää on myös taskun suussa. Taskut ovat tosi somat, harmi, etteivät ne näy kuvassa juurikaan. Ruskea satiininauha somistaa vyötärösaumaa. Mekon kaava on Ottobre-lehdestä, mutta en muista numeroa.
Aiemmin olen ajatellut vähän niin, että ne jotka eivät osaa tehdä, opettavat, mutta olen tullut toisiin aatoksiin, opettaminenkin on antoisaa, kun on motivoitunut "oppilas" ja onnistunut työ palkitsee myös opettajan.
This dress is made by my friend with my advice. A fabric is flower printed cotton.