Jossain kohtaa ajan virtaa
mä purteen astua sain.
Pieni oli pursi ja ajan tullen
toisen pienen purren hain.
Joskus oli pursi ahdas,
joskus virran kivet
purren pohjaa moukaroi.
Joskus paistoi aurinko,
joskus rankkasade löi.
Joskus oli virta vuolas,
vauhdikkaasti matka taittui,
kuin huomaamatta
ajan mitta karttui.
Kun vihdoin pursi saapui rantaan
ja eessä oli määränpää,
huomasin tää kaikki olikin
vain ohikiitävää.
Diina
Runotorstain haasteena on "virta".
13 kommenttia:
ohikiitäväähän tämä kaikki vain, seilasi sitten sateessa tai paisteessa.
Elämän virta suuri tai pieni, se on minun tieni.
Kas tuossapa virtaa jo kylliksi.
Kuin vanhan ajan mestarin kynästä.
Lastu lainehilla.
Soljuvasti riimit virtaa,
kutoen elämäsi pirtaa.
Näin me keikumme virran mukana kohti rantaa.
Soljuva runo.
Kiitos kommenteista!
Jotenkin vanhanaikaisen tuntuinen runo, positiivisella tavalla. Ja hyvin virtaa :) Ohikiitävää, niin totta...
Hyvää riimittelyä, se virtaa hyvin.
Ajan virrassa saadaan olla hetki vain.
Näin se menee...
Nyt mun mielessä soi Juha Tapion ohikiitävä... =)
Kaunis, perinteinen runo, kuin iltavirsi.
Kiitos taas, perinteinen ja vanhanaikainen..niin, toisinaan voisin asua museossa.
Lähetä kommentti