Meillä on jänis. Poikanen. Se asuu tontillamme. Näin sen ensimmäisen kerran, kun menin (meinasin mennä) istuttamaan orvokkeja aiempien pupujemme haudalle, joka sijaitsee talomme takana olevassa männikössä. Pupu oli aivan laattakivien vieressä, sen suojaväri oli niin täydellinen, etten huomannut sitä kuin vähän ennen, kuin aioin ottaa lapion ja alkaa töihin. Se ei liikahtanutkaan. Jos olisin hindu, en tiedä, mitä ajatuksia päähäni olisi pälkähtänyt... Päätin siirtää kukkien istuttamisen toiseen aikaan ja poistuin paikalta napattuani valokuvan (aina kannattaa kulkea kännykkä taskussa).
We have a hare. A little one. He lives in our yard. I saw him at first time when I was going to plant some flowers to our backyard...
Toisen kerran törmäsin jäniksenpoikaseen katseltuani ikkunasta myöhään illalla. Näin sen pomppivan etupihassa ja ajattelin koittaa, jos vaikka saisin siitä vielä kuvan. Avasin ulko-oven ja pupu loikkasi rappusillemme ihan nenäni eteen. Taas se jähmettyi patsaaksi, ja sitten hetken päästä pötki takaisin ruohikolle tai minne oli menossakaan.
Se on niin söpö! Miten voisin suojella sitä? Onko se tavannut meidän Lätty-pupumme ja päätellyt, että tämä on hyvä paikka asustaa? Minne se menee talveksi? Onkohan kukaan kesyttänyt jänistä, paitsi Vatanescu Kyrön romaanissa (ja sekin taisi olla citykani, tai olisi ollut, jos olisi ollut oikea tarina). Lienee jänönen kuitenkin onnellisempi luonnossa, oli sen elämä sitten pitkä tai lyhyt. Pohdin, myös, mikä onkaan luonnossa elävien pupujen odotettavissa oleva elinikä. Mikä on niiden yleisin kuolinsyy, kettu vai ankara talvi?
Täydellinen suojaväri!
Jotta blogini alkuperäinen idea käsitöistä ei vallan katoaisi, kerron vielä kanimekosta. Siitä on varmasti pari talvea aikaa, kun maalasin nämä kanit pellavakankaalle. Tarkoitus oli tehdä mekko tai tunika, mutta projekti jäi kesken...
Nyt kangas osui taas käsiini ja päätin ommella sen valmiiksi. Ehkäpä jäniksen poikanen tulikin kertomaan minulle, että ompele se mekko valmiiksi!
On aina vaikea päättää, miten tekisin pääntien, helman ja taskujen suut. Pitkään mietin vihreää vinonauhaa, jota minulla olisi ollut varastossa, mutta jotenkin se alkoi tuntua liian voimakkaalta pellavan ja harmahtavien pupujen rinnalla. Päädyin lopulta koristeompeleeseen vihreällä langalla. Vihreä symboloi tässä nurmikkoa, jolla puput hyppelevät.
Kaneja helmassa.
Koekäytän mekkoa ja katson, miten tekstiilivärit pysyvät pesussa. Ehkäpä joskus teen toisenkin...
5 kommenttia:
Miten joku osaa maalata noin ihania pupuja? Kaunis lopputulos, eikä ihan heti tule toista samanlaista vastaan! Suloinen on tuo pikku jänönenkin, onkohan se jäänyt orvoksi?
Kiitos Menninkäinen! Luulen, että pupu on kuitenkin jo sen verran iso että todennäköisesti pärjää. Aiemmin kesällä kyllä nähtiin äitipupunkin hyppelevän pihassamme.
Ihana kanimekkoo ♥ ♥
Kiitos, Sylvi! :)
Lähetä kommentti