Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjonta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Ompelimo ja tyllikirjontaa

Hei kaikki lukijani!

Blogissani tapahtuu muutoksia, enkä ole vielä ihan varma, mikä on lopullinen muoto. Vaihdoin nimeksi Katrin Ompelimo, koska herätin uudelleen henkiin ompelimoni ja ainakin toistaiseksi ajattelin yhdistää työn ja harrastukset (rajaa voi olla joskus hankala vetää...) samaan blogiin. Tarkoituksenani on kirjoittaa edelleen harrastuksistani, mutta lisäksi teen silloin tällöin juttuja "oikeista" töistäni ompelimon tiimoilta. Toivon, ettei blogin pieni suunnan muutos haittaa entisiä lukijoitani, jotka olette täällä jaksaneet ihanasti vierailla, vaikka omat kyläilyni ovat olleet, varsinkin tänä keväänä, hyvin satunnaisia. Yritän tehdä parannusta asiassa :)

Myös osoite on nyt www.katrinompelimo.fi tosin vanhallakin osoitteella adielanmekot.blogspot.fi pitäisi päästä tänne.

Kaikesta touhusta huolimatta olen edennyt tykkimyssyn kanssa. Myssy on valmis, vain rusetti puuttuu! Ostin jo alkutalvesta siihen sopivan rusettinauhan, mutta ollessani liian tehokas siivooja, onnistuin hukkaamaan nauhan, enkä ole vieläkään löytänyt. Kävin ostamassa uuden nauhan... Olen päässyt hyvään alkuun tyllipitsin kirjonnassa. Verkon reikien laskeminen on tarkkaa puuhaa, mutta kun pääsee alkuu kuvion ompelussa, se lähtee sujumaan. Sininen apulanka auttaa kuvion kohdistamisessa.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Voihan tykkimyssy!

 Jos ei oikein tahdo löytyä inspiraatiota tykkimyssyn kirjontaan, ainahan voi blogata aiheesta. Sitten näyttää siltä, kuin olisi kovinkin ahkera... Mitä enemmän ajattelen, sitä isommalta edessä oleva työmäärä alkaa tuntumaan. Eli ei kannattaisi ajatella, vaan ommella.
Lankana käytän Anchorin puuvillaista muliinilankaa kaksisäikeisenä. Silkkilanka olisi kai alkuperäisempi, mutta Anchor oli laajassa värivalikoimassaan helpompilöytöinen paikallisesta käsityöliikkeestä, Käsityö Kamariinasta. Alkuun ajattelin, että Keski-Suomen kansallispuvun tykkimyssyn kirjontakuvio on kovin hentoinen, olisin ehkä tykännyt värikkäämmästä ja runsaammasta kuviosta, mutta nyt kun olen aloitellut ompelemista, minusta tuntuu, että tässä on ihan riittävästi haastetta ja ajankulua!