torstai 29. lokakuuta 2009

Halloween


Hmm..tämä omena ei taida olla menossa Lumikille, koska sitä on jo haukattu. Tällainen asu piti saada huomista iltiksen halloweenijuhlaa varten. Mutta ei hätää, varastoista löytyi kaikki materiaalit, kolmea eri mustaa kangasta käytin ja kaikki reunat on kantattu eri värisillä satiinivinonauhoilla.

Vauhdissa. Huomaa hatun reunasta roikkuva hämähäkki. Sen tein helmestä (vartalo), napista (pää) ja piipunkrasseista (jalat). Seittilanka on Novitan Nallea. En muista, onko hämähäkillä kuusi vai kahdeksan jalkaa, mutta koska olen luonteeltani laiska, arvaatte montako jalkaa tällä yksilöllä on. Itse hattua ei kannattanut alkaa tehdä, lähikaupasta löytyi sellainen 2,95 euroa. Ne kiinalaiset..


Ja helmaa piisaa. Noin kolme metriä.

Hauskaa Halloweeniä!
(vaikken itse olekaan kauhean innostunut tällaisesta tuontijuhlasta. Eli rauhallista pyhäinpäivää myöskin.)

tiistai 20. lokakuuta 2009

Syyslomalla

Kävimme kirpputorilla. Tarkoitus oli löytää pihahaalari, jota raaskii käyttää kotona. Tälläinen löytyi:
Keinutuoli. En ollut aiemmin tiennyt, että tarvitsen keinutuolin, mutta nähdessäni tämän tiesin sen kuuluvan barbitaloon. Se on aika hyvän kokoinen barbille, mutta jotenkin talo tuntuu kutistuvan koko ajan..
Haalarin etsintä jatkuu.

torstai 15. lokakuuta 2009

70 yötä jouluun - 70 nights till Christmas

Ei tässä mikään kiire ole, jos lahjoja aikoo tehdä jouluksi. Baskerihan valmistuu melkein päivässä ja vanttuut kahdessa, eikö niin? Sitä paitsi vanhat neuleet pitää saada valmiiksi ennen kuin aloittaa uutta.

There is no hurry if you want to knit something for Christmas. You can knit a beret in a day and mittens in two, can´t you? Besides old ones should be ready before you start new.

torstai 8. lokakuuta 2009

"Virta venhettä vie"

Jossain kohtaa ajan virtaa
mä purteen astua sain.
Pieni oli pursi ja ajan tullen
toisen pienen purren hain.

Joskus oli pursi ahdas,
joskus virran kivet
purren pohjaa moukaroi.
Joskus paistoi aurinko,
joskus rankkasade löi.

Joskus oli virta vuolas,
vauhdikkaasti matka taittui,
kuin huomaamatta
ajan mitta karttui.

Kun vihdoin pursi saapui rantaan
ja eessä oli määränpää,
huomasin tää kaikki olikin
vain ohikiitävää.

Diina

Runotorstain haasteena on "virta".

torstai 1. lokakuuta 2009

Lokakuu - October


Kylmän sään hauskoja puolia: lisää kirjoitustilaa!
Joyful things in cold weather: more writing places!
Vaahtera on tänä syksynä valinnut asukseen espanjalaistyylisen punakeltavihreän mekon. Yleensä se pukeutuu vain keltaiseen.