Begonia Swirl

Joulun jälkeen aloin neuloa Begonia Swirliä (ilmainen ohje Ravelryssä). Todella addiktoiva työ. Iltaisin oli melkein pakko neuloa ainakin kerros tai kaksi. Tai no, yhteenkin kerrokseen meni aikaa, kun lopulta puikolla oli silmiä yli 700... Lisäksi liian lyhyt pyöröpuikko toi haastetta neulontaan, kun aloitin 80 cm pituisella, mutta silmukoiden lisääntyessä se kävi auttamattoman lyhyeksi ja tämän tästä meinasi silmukka jos toinenkin karata puikolta tilan puutteen vuoksi, mutta en löytänyt yhtään vapaata pidempää puikkoa tähän hätään enkä kaupassakaan ehtinyt käydä..

Lankana Novitan Nalle aloevera väri 391 (metsänvihreä), marinoitunut kaapissa muutaman vuoden, nykyisin ei taida enää valikoimissa olla aloeveraa. Menekki hiukan alle 300 grammaa.

Valitan taas kuvien huonoa laatua. Tällä kertaa syynä on varsinaisen kamerani viihtyminen hukassa jo joulusta lähtien. Kuvat otin ihan kännykkäkameralla, jonka laatu ei päätä huimaa..

 700 silmukkaa ja vähän yli...

 Kostutettu huivi pingotettuna.

 Pohjanlahden rantaa

 Tuulinen ranta ei tietysti ollut paras mahdollinen kuvauspaikka...

 Helmikuun maisemia.

Tammikuussa ompelimossa eniten työllistivät vanhojenpäivämekkojen korjaukset, lähinnä lyhennykset, mutta myös kavennukset, levennykset (!) ja teinpä yhteen mekkoon olkaimetkin ylijääneestä helmasuikaleesta. Tänä vuonna en ommellut alusta alkaen ainuttakaan mekkoa. Nykyään vanhojentanssimekot ovat vaihtuneet iltapukumaisiksi prinsessamekoiksi, joita on saatavilla melko helposti juhlapukuliikkeissä ja tietysti netissä.

Tykkimyssykurssilla - taas

Tykkimyssyjä Bragen kokoelmista.

 Minulla oli ilo saada osallistuin Bo Lönnqvistin luennolle Helsingissä Bragen (suomenruotsalaisen kulttuurin yhdistys) tiloissa.  Lönnqvist on kansatieteilijä, joka on kirjoittanut ja julkaissut useita kansallispukuihin (ja kansanpukuihin) liittyviä tutkimuksia. Nyt aiheena olivat tykkimyssyt ja päähineiden historia yleensä.

Yksivärisiä, kirjottuja sekä painokankaasta valmistettuja myssyjä. 

Kansan naisen tykkimyssy pohjautuu 1600-1700-lukujen säätyläisten päähinemuotiin. Ylellisyysasetukset rajasivat rahvaan silkin käytön päähineeseen ja huiviin. Tykkimyssyt olivatkin toinen toistaan kauniimpia! Onneksi niitä on myös säilynyt paljon, ainoastaan rusetit ovat monesti aikojen saatossa kadonneet tai ehkä käytetty loppuun. Tykkimyssymuodin hiivuttua säätyläiset siirtyivät käyttämään hattuja ja kansa verhosi päänsä huiveihin. Vasta 1920-30-luvulla hatun käyttö laajeni kaikkiin yhteiskuntaluokkiin.

Kaavojen piirtämistä omaan tykkikoppaan.

Luennon jälkeen päästiin itse tekemään tykkikoppaa. Olen aiemminkin kirjoittanut tykkikopan teon vaiheista täällä. Tämä oli järjestyksessään neljäs tekemäni koppa, kohta menee varmaan rutiinilla... 

Koppa sidottu tukin päälle kuivumisen ajaksi.

Vähän vielä lisää sanomalehtipaperia ja ruispuuroa...

Koppa on valmis päällystettäväksi!

(kuvat Katrin Ompelimo, Pori)

Tykkikoppia kolmessa eri vaiheessa. Vasemmalla on uusin, keskellä on vatiinilla pehmustettu koppa ja oikeassa laidassa silkillä päällystetty koppa, josta puuttuu enää rusetti takaa (ja se tyllipitsi, joka on vielä vaiheessa...)

Ihania nauhoja Bragen myymälässä esim. tykkimyssyn ruseteiksi.

Mekko ja toinen mekko - The Dress and Another Dress

Follow my blog with Bloglovin

Vinoon langansuuntaan leikattu kellotettu helma laskeutuu kauniisti ja tasaisemmin kuin jos langansuunta on keskiedessä suora.
(Kuva Katrin Ompelimo, Pori)

 Meillä on pihassa kaunis vaahtera. Syksyllä se on erityisen kaunis punaisine ja keltaisine lehtineen. Ainut huono puoli on, että ne lehdet irtoavat syksyn kääntyessä talveksi ja silloin haravoitavaa on paljon. Tänä vuonna ajattelin vähentää haravoinnin tarvetta ainakin prosentilla, kun halusin kokeilla, millainen mekko syntyisi vaahteran lehdistä. Ompelin ensin alusmekon, jonka päälle ajattelin lehdet ommella. Valitsin syksyn värimaailmaan (ja vaahteranlehtiin) sopivan sinapinkeltaisen ruutukankaan, aito retrokangas paksua puuvillaa. Kun sain mekon valmiiksi, tajusin, etten raaskikaan peittää sitä lehdillä, se oli kaunis sellaisenaan! Niinpä minun piti ommella toinen alusmekko...

 Vaahteranlehtiä kottikärryjen sijaan pyykkikoriin.

Vaahtera.

 Ompelen lehtiä kerros kerrokselta mekon helmaan. Tässä olisi ollut hyvä tosi piiitkäkaulainen ompelukone. Kaikki lehdet eivät olleet enää ihan laadukkaita, mutta huonommat peittyivät parempien alle antamaan volyymia.

 Pääntie. Pienemmät lehdet liimasin päällimmäisiksi, näin ompeleet jäivät piiloon.

Katrin Ompelimo, Pori

.

Katrin Ompelimo Pori vaahteramekko 

Valmis mekko. Kun sain mekon valmiiksi, oli jo niin pimeää, etten voinut ottaa kuvia ulkona. 

Ehkä kertakäyttöinen, mutta ekologinen siitä huolimatta.

Ps. Toivottavasti kukaan ei hermostunut toistuviin Katrin Ompelimo-teksteihin. Testailen googlenäkyvyyden saavuttamista. Olo on kuin neulanetsijällä heinäsuovassa ;)
Liityin vihdoin myös Bloglovin´ -listalle. Voit seurata minua siellä! Blogilistahan, jossa olin aiemmin, lopetti toimintansa.

Kännykän oma sänky - A bed for the smartphone

Louhisaaren kartanoa ovat asuttaneet Flemingit ja Mannerheimit.

 Koululaisilla, varsinkin yläkoululaisilla, saattaa joskus olla ongelma (tai ehkä sittenkin heidän vanhemmillan?), että kännykkä ei ole yhtä hyvä unikaveri kuin pehmolelu. Silloin on hyvä idea laittaa heidät eri sänkyihin. No, kaupoissahan, ainakaan huonekalukaupoissa, ei ole tarjolla juurikaan kännyköille omia sänkyjä, joten sellainen on tehtävä itse. Alunperin minulla oli tarkoitus tehdä ihan tavallinen sänky, mutta sitten sattui niin, että kävimme kesällä vierailulla Askaisissa, Maskussa (Turun lähellä) Louhisaaren kartanolinnassa, eikä mikään ollut sen jälkeen entisellään. Kännykän omistaja sai idean, että sängyssä pitää olla myös katos. Minä, joka olen aina haaveillut katoksellisesta vuoteesta, ajattelin, että tehdään sellainen nyt ensin puhelimelle, ehkä sitten joskus itsellekin...

Kännykkäsängyn esikuva Louhisaaressa (tämän kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Louhisaari_Manor_bed.jpg )

Sänky edustaa sisustusta ajalta, jolloin Flemingit omistivat kartanon. Komea 1600-luvun sisustus ryöstettiin isonvihan aikana, mutta museon nykyiset esineet ovat löytyneet Kansallismuseon kokoelmista. Valinnoissa on kiinitetty huomiota ajalliseen ja alueelliseen alkuperään (kirjasta Louhisaaren kartano, Museovirasto 2005), joten voidaan olettaa, että Flemingitkin ovat nähneet unta samantyylisessä vuoteessa.

Kankaiden lisäksi sänkyyn tarvitaan tietysti pohja, joka on itseasiassa paikalliselta Abc-asemalta löytynyt pieni sisutustaulu. Teksti jäi sängyn pohjaan. Pylväiksi kelpasivat ohuehkot kukkakepit, jotka sahasin oikeaan mittaan ja liimasin kulmiin (alempi kuva). Rautalankaa en sitten tarvinnutkaan...

 ...vaan tein kattokehikon grillivartaista :)

 Vuodevatteet ja katoksen materiaalit löytyivät kaikki tilkkulaatikosta. Pitsiä, silkkiä, kukkakuosia, brodeerattuja kuviota; niistä kaikista kaunis unisija on tehty!

Katos on muotoonommeltu. Sivuverhot on kiinnitetty katto-osaan.

  Kuvassa koenukkuja :) Pitihän sille silmät laittaa kuvausta varten...

Muutama kuva kartanon puistosta. Kukkaloisto oli parhaimmillaan.

 Varjoliljoja.

Louhisaaren puisto on kaunis. Kuinka vanha tämäkin kolmihaarainen lehmus lienee...

Museokaupasta tarttui mukaan kruunu, mutta siitä juttua joskus toisella kertaa.

Pupu ja mekko - The bunny and the dress

 Meillä on jänis. Poikanen. Se asuu tontillamme. Näin sen ensimmäisen kerran, kun menin (meinasin mennä) istuttamaan orvokkeja aiempien pupujemme haudalle, joka sijaitsee talomme takana olevassa männikössä. Pupu oli aivan laattakivien vieressä, sen suojaväri oli niin täydellinen, etten huomannut sitä kuin vähän ennen, kuin aioin ottaa lapion ja alkaa töihin. Se ei liikahtanutkaan. Jos olisin hindu, en tiedä, mitä ajatuksia päähäni olisi pälkähtänyt... Päätin siirtää kukkien istuttamisen toiseen aikaan ja poistuin paikalta napattuani valokuvan (aina kannattaa kulkea kännykkä taskussa).

We have a hare. A little one. He lives in our yard. I saw him at first time when I was going to plant some flowers to our backyard...

 Toisen kerran törmäsin jäniksenpoikaseen katseltuani ikkunasta myöhään illalla. Näin sen pomppivan etupihassa ja ajattelin koittaa, jos vaikka saisin siitä vielä kuvan. Avasin ulko-oven ja pupu loikkasi rappusillemme ihan nenäni eteen. Taas se jähmettyi patsaaksi, ja sitten hetken päästä pötki takaisin ruohikolle tai minne oli menossakaan.

Se on niin söpö! Miten voisin suojella sitä? Onko se tavannut meidän Lätty-pupumme ja päätellyt, että tämä on hyvä paikka asustaa? Minne se menee talveksi? Onkohan kukaan kesyttänyt jänistä, paitsi Vatanescu Kyrön romaanissa (ja sekin taisi olla citykani, tai olisi ollut, jos olisi ollut oikea tarina). Lienee jänönen kuitenkin onnellisempi luonnossa, oli sen elämä sitten pitkä tai lyhyt. Pohdin, myös, mikä onkaan luonnossa elävien pupujen odotettavissa oleva elinikä. Mikä on niiden yleisin kuolinsyy, kettu vai ankara talvi?

Täydellinen suojaväri!

 Jotta blogini alkuperäinen idea käsitöistä ei vallan katoaisi, kerron vielä kanimekosta. Siitä on varmasti pari talvea aikaa, kun maalasin nämä kanit pellavakankaalle. Tarkoitus oli tehdä mekko tai tunika, mutta projekti jäi kesken...

 Nyt kangas osui taas käsiini ja päätin ommella sen valmiiksi. Ehkäpä jäniksen poikanen tulikin kertomaan minulle, että ompele se mekko valmiiksi! 

 On aina vaikea päättää, miten tekisin pääntien, helman ja taskujen suut. Pitkään mietin vihreää vinonauhaa, jota minulla olisi ollut varastossa, mutta jotenkin se alkoi tuntua liian voimakkaalta pellavan ja harmahtavien pupujen rinnalla. Päädyin lopulta koristeompeleeseen vihreällä langalla. Vihreä symboloi tässä nurmikkoa, jolla puput hyppelevät.

 Kaneja helmassa.

Koekäytän mekkoa ja katson, miten tekstiilivärit pysyvät pesussa. Ehkäpä joskus teen toisenkin...