Mummun villasukat olivat taatusti
suomenlampaan villaa.
Mummun, joka muisti kapina-ajan.
Niin kai äidinkin,
ainakin lapsena,
kun luki kirjeitä sieltä jostakin.
Mistä mahtoi tulla
villa minun sukkiini,
kun vanhoja tarinoita kuuntelin?
Lienevätkö edes villaa
tämän päivän koululaisen sukat,
kun lukee historian tunnilla
tuntemattomasta sodasta?
Diina
Runo- ja valokuvatorstain haaste: "sininen ja valkoinen"
Hih, jatkan kerien kuvaamista, kun eilen alkuun pääsin..
6 kommenttia:
"tuntemattomasta sodasta" on kyllä hyvin sanottu ja niin totta, valitettavasti ja onneksi. Jos muistaisimme, osaisimme arvostaa varmasti veteraaneja enemmän ja ehkä tekisimme enemmän, jottei uusiin sotiin enää jouduttaisi. Toisaalta saamme olla niin onnekkaita, kun sota on meille vieras.
Sitä itsekin mietin, että toisaalta on onni, että uusille sukupolville sota on vieras.
Tarkoitukseni ei ollutkaan kertoa Suomesta, koska se olisi ollut itsestään selvää. :)
Nätti runo sinulla. :)
Koko ajan, kaiken aikaa ja enimmäkseen sukitta.
Hieno valokuva ja sommittelu.
Punaista langanpäätä seuraamalla löytyi muunkin värisiä langanpäitä ja suomenlampaita ja sukkaa kutova isoäiti. Villa lämmitti jalkoja, ei tarvinnut kohmeisin varpain kulkea.
Lähetä kommentti