Olen herännyt talviunesta.
Hyvää uutta vuotta, eikös kiinalaisilla se ole suunnilleen näihin aikoihin... ;)
Lammaskuvio-ohje löytyi netin syövereistä. Yritän soveltaa Novitan Pikkusisko- ja Nalle-langoille.
Jäljensin ohjeen ihan vanhanaikaisesti käsin viiden millin ruutupaperille johtuen siitä, että tällä hetkellä tietokoneeni ja tulostin asuvat eri rakennuksissa, ja vaikka kone kannettavaa mallia onkin, en viitsi kannella sitä edestakaisin kovin usein. Se on ihanaa puuhaa, olen aina tykännyt piirrellä malleja. Hidastahan se on, kun nykyään on niin helppoa tulostaa ohje ohjeen perään kansioihin, jotka eivät lopu koskaan. Toinen seikka on sitten se, koska niitä ehtii tekemään. Käsin kopioitaessa tulisi otettua talteen lähinnä vain se, mitä oikeasti aikoo ja ehtii myös toteuttamaan.
Tämä asia konkretisoitui minulle viime syksynä, kun sain erään sukulaismummun jäämistöstä kankaita, lankoja, käsityölehtiä ja keskeneräisiä töitä. Aloitettuja tilkkupeittoja, virkattuja neliöitä ja nauhoja. Lopulta kaikki jää kuitenkin kesken, elämää ei voi tehdä valmiiksi. Silti voi ja pitää unelmoida huomisesta ja tehdä tänään se, mikä tuo iloa tähän päivään.